Tätä kirjoittaessa lumi on vielä maassa, kevät ja aurinko vielä odottavat saapumistaan. Veneet ovat talvehtineet telakalla hyvin ja tiedossa ei ole talven ajalta mitään isompia ongelmia.
Edellinen purjehduskausi sujui tavanomaisissa merkeissä. Vesillä oli mielestäni rauhallisempaa edelliseen vuoteen verrattuna. Korona-pandemian väistyttyä monet suuntasivatkin lomamatkoille ulkomaille ja myös polttoaineiden korkea hinta varmaan osaltaan vaikutti monien veneilyintoon. OV:n 60-vuotisjuhlat juhlittiin kesäkuun alussa hyvän ruuan, juoman ja musiikin kera.
Seuran talous on pysynyt edelleen hyvällä tasolla ja maksujen korotuksille ei ole paineita. Viime kesänä molempien laitureiden käyntisillat uusittiin sekä laitureille suoritettiin pieniä kunnostustöitä. Erityisiä suuria investointeja ei ole kaavoitustilanteen vuoksi voitu tehdä ja seuran pitkäjänteiseen kehitykseen päästään vasta kun kaavoitustilanne on selvillä. Kevään aikana tullaan parantamaan telakka-alueen kameravalvontaa sekä tehdään pieniä korjauksia sekä huoltotoimia talkoovoimin.
Otarannan kaavoitukseen ei ole tullut uutta päivitystä. Uusi asemakaavan muutos on edelleen aloitusvaiheessa ja osallistumis- ja arviointisuunnitelman pitäisi tulla nähtäville lähitulevaisuudessa. Seuraamme aktiivisesti ranta-alueen kaavoituksen etenemistä ja toiveena olisi että telakka-alue ja satama voitaisiin säilyttää nykyisellä paikalla.
Tuleva purjehduskausi avataan tänäkin vuonna toukokuun alussa perinteisellä lipun nostolla. Vartiovuorot ja veneiden katsastukset aloitetaan myös normaaliin tapaan.
Toivotan koko seuran jäsenistölle intoa veneiden kevätkunnostukseen ja turvallista veneilykautta!
Teemu Syrjänen