1. Lipunnosto ja sammuttimien tarkastus, ajankohta päätetään myöhemmin

Päivämäärää ei voida päättää tällä hetkellä koronavirustilanteen vuoksi.

  1. Vartiointi

Vartiointi pyritään aloittamaan toukokuun toisen viikon paikkeilla. Vartiovuorolistat tulevat Otamajaan  sitä ennen.

Vartiovuorolistaan tulee jäämään tyhjiä päiviä, joihin voi muuttaa oman vuoronsa kunhan samalla viivaa yli sen listalla aiemmin olleen vuoronsa, jotta joku muu voi taas ottaa sen.

Vartiovuoron voi tehdä toinenkin henkilö esim. korvausta vastaan. Vartiovuoron tekijän on oltava OV:n jäsen. Vartiovuoron tekemisen korvaus on jäsenten sovittava keskenään eikä seura ota siihen kantaa.

  1. Trailereiden säilytys telakalla kesäaikaan tarvitset OV:n tarran

Kaikissa telakalla säilytettävissä trailereissa pitää ajanjaksolla 15.6 – 1.9. olla OV:n traileritarra, jonka voit ostaa satamakapteenilta, telakkamestarilta tai sihteeriltä. Tarroja myydään myös lipunnostopäivänä ja mahdollisissa talkoissa. Hinta on 30 €, joka hyvitetään seuraavan talven telakkamaksusta ja laskutetaan täten vasta syksyllä.

  1. Laituripaikat

Kesän 2021 laituripaikkalista on nähtävissä huhti-toukokuun vaihteessa OV:n nettisivuilla ”www.otavene.net”. Jos teillä on maksuja rästissä niin nimeä ei ole listalla. Hoitakaa silloin maksurästit pois mahdollisimman nopeasti.

  1. Veneiden viimeinen vesillelaskupäivä 13.6.2021

Veneet on laskettava vesille viimeistään 13.6.2021

Huom! Huoltolaituria ei saa käyttää veneiden laskussa ja nostossa nosturin jalkojen tukialustana, sillä se ei kestä sitä.

  1. Kevään siivoustalkoot telakalla, ajankohta päätetään myöhemmin

Kevään siivoustalkoot pidetään, kun koronatilanne sen sallii.

  1. Yhteystiedot ja venetiedot

Jos sinulla on sähköposti, etkä ole saanut tätä tiedotetta sähköpostilla sunnuntaina 28.3, niin sinulla on OV:n rekisterissä väärä sähköpostiosoite. Ilmoitathan silloin ajantasaisen sähköpostiosoitteesi sihteerille ”sihteeri@otavene.net” Ilmoita myös muut yhteystietomuutoksesi välittömästi sihteerille.

(Tämä tiedote tulee kaikille huhtikuussa postitse vuosikirjan mukana).

  1. Veneiden vakuutukset

Muistutetaan, että OV:n alueella olevilla veneillä pitää olla venevakuutus.

  1. Vieraspaikkoja OV-läisten tuttaville

OV järjestää vieraspaikkoja kesällä 2021 OV-läisten tuttujen veneille. Maks. aika on 1 vko ja vieras on OV-isäntänsä vastuulla. Asiasta tarkemmat ohjeet Otamajassa sekä OV:n kotisivuilla, joskin siellä on päiväys 2017 mutta ohjeet ovat ennallaan.

10.Vuosikokous

Vuosikokous on tarkoitus järjestää etänä perjantaina 23.4.2021 mutta tarvittaessa voi tulla myös paikan päälle Otamajan luo. Lopullinen kokouskutsu ohjeineen tulee kunhan nämä liikkumisrajoitukset selviävät.