1. Lipunnosto ja sammuttimien tarkastus  7.5.2022

OV:n lipunnosto purjehduskauden avajaisiksi pidetään telakalla lauantaina, äitienpäivän aattona 7.5.2022 klo 12.00.

Sammutinhuolto Lankinen suorittaa paikalla sammuttimien tarkastuksia n. klo 9 lähtien.

Makkaratarjoilua juomineen.

2. Vartiointi

Vartiointi pyritään aloittamaan toukokuun toisen viikon paikkeilla. Vartiovuorolistat tulevat Otamajaan  sitä ennen.

Vartiovuorolistaan tulee jäämään tyhjiä päiviä, joihin voi muuttaa oman vuoronsa kunhan samalla viivaa yli sen listalla aiemmin olleen vuoronsa, jotta joku muu voi taas ottaa sen.

Vartiovuoron voi tehdä toinenkin henkilö esim. korvausta vastaan. Vartiovuoron tekijän on oltava OV:n jäsen.  Vartiovuoron tekemisen korvaus on jäsenten sovittava keskenään eikä seura ota siihen kantaa.

3. Trailereiden säilytys telakalla kesäaikaan tarvitset OV:n tarran

Kaikissa telakalla säilytettävissä trailereissa pitää ajanjaksolla 15.6 – 1.9. olla OV:n traileritarra, jonka voit ostaa satamakapteenilta, telakkamestarilta tai sihteeriltä. Tarroja myydään myös lipunnostopäivänä ja mahdollisissa talkoissa. Hinta on 30 €, joka hyvitetään seuraavan talven telakkamaksusta ja laskutetaan täten vasta syksyllä.

4. Laituripaikat

Kesän 2022 laituripaikkalista on nähtävissä huhti-toukokuun vaihteessa OV:n nettisivuilla ”www.otavene.net”. Jos teillä on maksuja rästissä niin nimeä ei ole listalla. Hoitakaa silloin maksurästit pois mahdollisimman nopeasti.

5. Veneiden viimeinen vesillelaskupäivä  6.6.2022

Veneet on laskettava vesille viimeistään 6.6.2022, koska 11.6.on telakalla OV:n 60-vuotisjuhlat.

Huom! Huoltolaituria ei saa käyttää veneiden laskussa ja nostossa nosturin jalkojen tukialustana, sillä se ei kestä sitä.

6. Yhteys- ja venetiedot

Jos sinulla on sähköposti, etkä ole saanut tätä tiedotetta sähköpostilla maanantaina 28.3, niin sinulla on OV:n rekisterissä väärä sähköpostiosoite. Ilmoitathan silloin ajantasaisen sähköpostiosoitteesi sihteerille ”sihteeri@otavene.net” Ilmoita myös muut yhteystietomuutoksesi välittömästi sihteerille.

7. Veneiden vakuutukset

Muistutetaan, että OV:n alueella olevilla veneillä pitää olla venevakuutus.

8. Vieraspaikkoja OV-läisten tuttaville

OV järjestää vieraspaikkoja kesällä 2022 OV-läisten tuttujen veneille. Maks. aika on 1 vko ja vieras on OV-isäntänsä vastuulla. Asiasta tarkemmat ohjeet Otamajassa sekä OV:n kotisivuilla, joskin siellä on päiväys 2017 mutta ohjeet ovat ennallaan.

9.Vuosikokous

Vuosikokous pidetään Otamajassa perjantaina 22.4.2022 klo 19.00

10.Laitureiden kulkusiltojen uusinta

Kaikkien laitureiden kulkusillat tullaan uusimaan ja 1- ja2-laitureiden maatukia korotetaan betonivalulla. Työt tullaan tekemään huhtikuussa.

11. OV:n 60-vuotisjuhlat

OV:n 60-vuotisjuhlat järjestetään telakalla lauantaina 11.6.2022 klo 16.30 lähtien. Tilaisuutta varten alueelle pystytetään juhlateltta, jonka vuoksi veneiden pitää olla poissa.

Asiasta tiedotetaan tarkemmin, kunhan järjestelyt alkavat olla valmiina.